Sivu 1/2

Argo Thor

ViestiLähetetty: 06.12.2020 05:05
Kirjoittaja Albert
Tervehdys kaikille, tulin kertoilemaan tänne veneestäni, se tuntuu olevan nykyään jo aika harvinainen vene kun googlekaan ei löydä kuin pari kuvaa laitteesta. Aika harvojen harraste tuntuu tämä vauhtivene homma olevan ainakin näillä seuduilla missä itse asustelen, muutamia samanmielisiä toki löytyy.

Ostin viime keväänä Argo thorin kahtena kappaleena, kansi ja pohja erillään. Veneen riekale oli seissyt kaverini pihassa monta vuotta ja sitä välillä aina saunoessa ihmeteltiin ja tarinan mukaan oli kyseessä nopea vene, siltähän se periaatteessa ehkä näyttikin. Kaupat saatiin aikaan sillä ehdolla että vene on kunnostettava hyväksi.

Vauriot rajoittui pääasiassa kanteen mutta pohjassakin oli pientä laittamista, listan kulmat oli vähän rouheiset. Kansi oli myöskin jonkun aikaisemman omistajan toimesta leikattu avonaiseksi kuskin penkin takaa, ilmeisesti vene oli ollut 2 paikkainen (ehkä matkakilpailussa käytetty), mutta halusin siitä alkupetäisen näköisen.

Yritin tavoitella Hartikkaa ja Fabritiustakin että olisi saanut kuvia kannen alkuperäisestä rakenteesta mutta se ei tuottanut oikein tulosta, yhtään kuvaa kannesta en löytänyt. Siitä sitten piti ruveta kunnostelemaan, kuukausi meni rälläköinti ja laminointi hommissa että sain vähänkään mieleistä jälkeä aikaan, perälauta oli muhinut ontoksi ja kansi oli katkennut lumen alla, ajamaan oli kiire.

Homma alkoi perälaudan korjuulla, revin mullat pois ja laitoin uudet vanerit ja kuitua päälle. Kannesta piti täyttää miehen mentävä reikä ja tehdä pahviset vahvikeputket uusiksi, kannen muotoiluksi tuli semmonen mitä kuvittelin että se olisi voinut olla (meni väärin). Sisäpinnoilta rälläköin kaikki topparit irti ja kaavin jäykisteiden sisältä märän uretaanin pois, koteloiden kuivuttua laminoin ne takaisin umpeen. Viimenen laminointietappi oli tuo kannen ja pohjan liittäminen, yllättävän työläs oli kohdistaa osat niin että pohjasta tulee suora, listat sain 0,1 asteen sisään samaan tasoon.
Hartsia ei mennyt paljoa tuohon kannen ja pohjan liittämiseen, mutta kyllä se oli persiistä konsanaan laminoida sieltä sisäpuolelta perästä nokkaan asti 30 asteen helteessä.
Koko veneen korjaushommaan taisi mennä 5 kg hartsia, arvioisin että hioin varmaan vähintään yhtä paljon pois tuota vanhaa tavaraa. Hartsina käytin Ashland Derakane vinyyliesteri epoksia, näyttäisi murtolujuus olevan parempi kuin monella epoksihartsilla mutta työaika helteessä on tosi lyhyt, eli kiire on.

Täytyy sanoa että veneitä korjanneena on tuo Fabien työnjälki varmaan parasta mitä voi veneessä olla vaikka lienee 70 luvulla tehty, laminaatti on kauttaaltaan erittäin tiivistä ja lujaa eikä mitään amatöörien karvahöttö airtexiä. Vettäkään ei laminaatti ole ottanut vuosien seisomisen jälkeen niin arvelisin että on käytetty kyllä vähintäänkin isoftaalihartsia tuohon laminaattiin, hinnasta huolimatta.

Moottorin hommaaminen lykkääntyi ihan viime hetkille kun ei ollut mittään tietoa siitä mikä olisi sopiva kone, kolmisen viikkoa ennen juhannusta päätin että moottori on Mercury 60 tai Nissan 70. Sopivasti sitten oli myynnissä 60 hp Mariner jonka kävin hakemassa pari viikkoa ennen juhannusta. Moottori oli tietysti vääränlainen eli pitkärikinen ja huonosti käyntiinlähtevä, moottorivalintaan kyllä vaikutti kaverin Mercury asiantuntemus ja silloin myynnissä olleen Nissanin epäilyttävä kunto ja merkun hinta. Jos oikein muistan niin samoihin aikoihin ostin Tomilta potkurin 11,25x20, se olikin erittäin sopivaan aikaan myynnissä.

Tarkotus oli modata moottorista pikaisesti lyhytrikinen malli, mutta sehän oli taas melkein viikon projekti kun ei tuommoista keskitrimmillistä moottoria oltu tehtykään lyhyenä.
Rälläköin ja sorvasin emäputkea ja trimmiä aika rajusti että sai tuon lyhyen rikipukin sovitettua paikalleen ja siltikin moottorin ohjauskulma jäi vähän vajaaksi. Käyntiinlähtemättömyyden syytä en kerinnyt ruveta selvittelemään, ajattelin että moottori kyllä käynnistyy kun kauhoo bensaa suoraan kaasariin.

Kuituhommien ja moottoritöiden jälkeen maalasin veneen polyuretaanimaalilla ja hioin lopuksi pohjan kulkusuuntaan nähden p3000 paperilla sileäksi, tarkoitus oli tehdä pohjaan hydrofiilinen pinta, viisaamaat voi kertoa auttaako se mitään. Kantta en ruvennut hifistelemään kun se ei tuohon nopeuteen merkittävästi vaikuta mutta leikkelin siihen sentään jotain ajan henkeen sopivia tarroja.
Potkurikin tuli postissa sopivasti ennen juhannusta, mittasin halkaisijaksi 11,985 tuumaa ja nousuksi 20,22 tuumaa eli vähän isompi kuin ilmoitettu, tuo ei ollut sinänsä ollenkaan huono juttu.

Juhannukseen oli viikko enää ja paljon oli vielä työtä jäljellä, piti tehdä ohjaus, kaasupoljin, hissi ja vaikka mitä. Juhannusaatto iltana oli moottori kiinni veneessä ja ohjaus sekä kaasupoljin valmiina, kaverit oli kaljalla, mutta kolmelta aamulla aattelin että ei auta perkele lähteä huomenna ajetaan.

Juhannuspäivänä sitten läksin kokeilemaan, hieman jännitti kun oli nopein vene mitä olen omistanut ja kiireessä kasattu, apuvoimillakin meni hetki saapua, olisko ollu haikia huominen. Alkuunsa kaikki meni ok, sain moottorin injektioruiskulla käyntiin ja läksin ajamaan. Pientä pomppimista oli ja yritin vähän hissiä ja painopistettä säätää, vauhtia ei tullut varmaan yli 60 km/h kun alkoi heitellä. Pysähdyin sitten selälle kavereita odottamaan ja parin minuutin päästä, kun sovittiin että käydään rannassa säätämässä niin ei ollut vaihteita ollenkaan. Hinauksessa rantaan ja perkele oli perän muovimutteri korkannut ja lootan sisuskalut kurkisti pihalle, ihme ettei irronnut koko roska potkureineen hinauksessa, siihen meni juhannusajot. Seuraavana aamuna tuli sitten kiire saada uusi mutteri perään, kaveri toi 10 mm alumiinilevyä ja jyrsin siitä sitten sopivan mutterin.

Rannassa oli taas pelko persiissä että jotain hajoaa, pääsin kuitenkin kilometrin selälle ja kokeilin vähän kaasua pohjaan, aattelin että perkeles sentään voikin vene hyökätä kovaa. Pitää muistaa että ensimmäinen veneeni oli SJ-15 ja 18 hp Tohatsu. Taaskaan en saanut mitään mega nopeuksia eikä ollut kyllä nopeusmittariakaan, oli uskalluksesta kiinni mutta perä ja vene sentään kestivät.

Kesän mittaan sitten sain veneen painopisteen ja hissin kohdalleen ja vauhti kasvoi pikkuhiljaa. Moottoria vaivanneet pikku ongelmatkin sain selviteltyä ja kone kävi pääasiassa hyvin, liukuunlähtö oli kuitenkin aina vähän takkuista lämpimällä moottorilla. Maksimi GPS nopeudeksi tuulisella säällä jäi uudella MTM potkurilla 110,96 km/h, veneellä kun oli ajanut enemmän niin ymmärsi että trimmi piti säätää heti lähdössä isolleen ja sitten kaasu pohjaan niin ei poukkoile.
Jos moottoria yrittää trimmata pikkuhiljaa, on ihan varma ettei laukkaaminen lopu ennen 90 vauhtia. Vene on paha ajaa osakaasulla (alle 60 km/h) koska se pompottaa kovasti, mutta täyskaasulla vene liitää ihan eleettömästi kelissä kun kelissä, painopistettä on säädetty akun paikalla eteenpäin.
Moottori ei ole huoleton peli, kesän aikana meni 2 mäntää. Mäntä itsessään kestäisi varmaan hyvin , mutta 1 pytyn renkaista tulee silppua ihan varoittamatta. Ensimmäisen männän hajottua vaihdoin risiiniöjlyyn ja lisäsin vedenottoputken kokoa, kakkos mäntä kestikin jo paljon pidempään mutta silputti lopulta renkaat. Ajan nykyjään veneellä aina kaasu pohjassa jos mahdollista, moottori kiertää 7400-7600 rpm kelistä riippuen, voi olla että tuo 3 syl ja 2 kaasaria on vaan susi jo syntyessään.
Alunperinhän moottoriksi ajateltiin Mercury XS650 moottoria jossa olisi 3 kaasaria, mutta sellasta ei tietenkään mistään saatu. Ratkaisuksi ajattelin että sen voi varmaankin tehdä itse tuosta vakiokoneesta, ovat kuitenkin aika samanlaisia.
Olen tässä syksyn mittaan nyt jo vähän kerinnyt silputa tuota moottorinlohkoa ja hitsailin siihen uudet läppäkanavat. Läppärunkoina on 275 cosworth Mercuryn palikat, ovat siis 8 läppäiset v-rungot. Kaasareina meinasin käyttää kolmea Mercarbia, ovat isommat kuin nuo vakiot mutta muuten samanlaiset.
Koppakin pitää tehdä uusiksi että saa kaasarit imusuppiloitten kanssa mahtumaan tuonne kopan alle. Otin muotin vakio kopasta ja tein lasikuitureplikan jossa on isompi tuo etupömpeli. Alkuperäistä kunniottaen leikkelin vielä tuohon koppaan asiaankuuluvat tarrat.
Projekti jatkuu kunhan tulee kassillinen mäntiä ameriikasta että saapi koekäytettyä tuon härpättimen.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 06.12.2020 05:12
Kirjoittaja Albert
Vielä jäi pari kuvaa kopan teosta ja moottorin edistymisestä yms.

Pari lyhyttä videota tuosta alkutaipaleelta.

https://www.youtube.com/watch?v=00ONRyGn_Oo
https://www.youtube.com/watch?v=3nz-D3N9uog

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 01.01.2021 14:11
Kirjoittaja Peter
Hieno projekti!

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 16.01.2021 00:38
Kirjoittaja Albert
Kiitokset, oma dynorojektisi on samoin varsin mielenkiintonen näin virittelijän näkökulmasta.

Nyt mercury rojekti pääsi jatkumaan kun mäntäpaketti tuli rapakon takaa.
Männät tuli siis pro marinelta, päällipuolin ihan hyvän näköset männät, mutta harja on 1,3 mm liian matala verrattuna entiseen.
Tilasin kyllä nimenomaan high dome männät, mutta sehän on selvä, että jos on kahta eri kokoa niin tulee just ne väärät.

Tietääkö joku paljonko high ja low dome männänharjassa on eroa mitassa?

Kasailin kumminkin tuon moottorin nyt noila männillä koekäyttöä varten.

Käyntiin saamisessa oli pieniä ongelmia alkuun, läppien välissä oli pari roskaa ja starttimoottori on aika kulunut eli karahtaa aika rajusti startatessa.
Lopulta se pärähti kyllä käymään pikku tohatsun narunpätkällä repien, mutta en saanut jäämään käynytiin kun ei kerinny kaasuttamaan.

Latailin tuossa äsken akkua ja kampesin starttia ruuvarilla vähän ylöspäin että ottaa kunnolla rattaat kiinni, jostain syystä ei meinannut taas lähteä millään käymään.
Ruikkasin sitten 5 ml metanolia suoraan joka kaasariin ja se auttoi, jyrähti heti käyntiin ja pikku ryypyttelyn jälkeen oli tyhjäkäyntikin parempi kuin koskaan aikasemmin.

Melko rajun tuntuisesti vastaa kaasuun kolmella kaasarilla, pikkusen töksähtelee kyllä välillä. Tuo ennakon ja kaasun suhde on kyllä toistaiseksi vähän arvoitus, johtuneeko siitä nuo tökkimiset, pitää varmaan ostaa uusi ajotuslamppu.

Kiertokangen ja moottorilohkon välinen etäisyyskin on alapytyssä kyllä aikalailla kireä, voihan se olla että kierroksilla paikat antaa periksi ja kanki tökkää lohkoon. Täytyy varmaan vielä irrottaa alin läppärunko ja katsoa onko lohkossa kangen jälkiä.

Moottorikoppa pitäisi kohtapuoliin saaha soviteltua kiinni, en ole vielä ihan varma miten se tehdään. Merc 650X mallissahan on peltilätkä tuossa moottorin ja rikin välissä mihin tulee tuo alapannu kiinni, kuvia löytyy tosi huonosti.

Pitää yrittää saaha tämä valmiiksi ihan reilusti etuajassa ettei tarvi sitten muuta kun odotella jäiden sulamista, veneeseenkin pitää vielä tehdä uusi penkki yms.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 17.01.2021 01:47
Kirjoittaja Albert
Kävin vähän tekemässä mittauksia tuosta moottorikopasta, muotinpuolikkaalla olikin aika helppo tarkastaa riittääkö tila.
Magneeton ulosvetäjällä ja teipillä sai passattua tuon korkeuden hyvin kohdilleen.
Pitää varmaankin etsiä tuolta romukasasta joku rosteripelti minkä saa tuohon rikin ja moottorin väliin,
pitää miettiä tarkkaan tuo alustiskin rakenne että moottorin irrotus ei hankaloidu.
Imutötterötkin mahtuu vielä hyvin tuonne kopan alle, peterillä olikin noitten suunnitteluun hyvä linkki.

Tarkistin vielä tuon läppäkanavan ettei ole kanki osunut seinään, mitään jälkiä siellä ei kyllä näkynyt alumiinissa.
Tuo on melko huojentava tulos, lohkon hionta ja hitsaaminen on ihan perseestä kun joka paikka on risiiniöljyssä.
Rytkähtelevä käynti kierroksilla varmaan johtuu alakaasarista, se on vähän erilainen kuin nuo muut, kaveri ei ole kerinnyt penkoa varastosta sopivaa mallia.

Trimmin kanssa on taas ongelmia, moottori ei halua pyöriä kuin satunnaisesti. Jotakin mätää tässä hommassa on kun vastusarvot piuhoista on 20 ohmia mutta trimmi ei lähe käymään muuten kuin vahingossa, varmaan hiilet jumineet parin kuukauden seisotuksella.
Kuuluuko tuon trimmissä olevan muoviruuvin tehtäviin myös moottorin laskeminen, sitä ruuvia kun avaa niin moottoria saa käsin revittyä ylös, mutta alaspäin ei mene millään.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 19.01.2021 19:51
Kirjoittaja Albert
Nonii nyt on trimmi korjattu, aika yksinkertanen homma.

Laitan ohjeet tähän, tuo kun on aika yleinen trimmiyksikkö, käsittääkseni ainakin Mercury 50,60,70 135,150,200 ja 275 on samanlainen.


1.Löysää trimmin kyljestä muovinen ruuvi ja revi moottori käsin yläasentoon.

2.Tue moottori yläasentoon niin että varmasti pysyy.

3.Irrota oikeanpuoleiset moottorin kiinnityspultit.

4.Irrota trimmin alaosasta 3 kpl 16 mm kannalla olevia pultteja.

5.Irrota kippiakselin mutteri ja oikean puoleinen kynkkä.

6. Jos vika on trimmimoottorissa, niin irrotetaan neljä pitkää ruuvia moottorin päältä. Jos vika on pumpussa niin irrotetaan tuosta alempaa 2
kpl M6 kuusiokoloruuveja.

7. Ämpäri alle ja trimmimoottori irti, öljyä ei tule kovin paljoa jos moottori on tuettu ylös.

8. Pyöritetään pumppua ruuvarilla vastapäivään niin ylimääräinen öljy imeytyy takaisin.

9. Sähköjohdon tiivistekumi irrotetaan trimmimoottorin päästä, sen jälkeen moottorin pääty irtoaa.

10. Tarkastetaan hiilet, tässä tapauksessa 1 kpl oli juminut kiinni, hiilessä pitäisi olla pari milliä joustovaraa että toimii varmasti.

11. Jos kollektori on likainen, niin sen voi sorvata tai putsata hiomapaperilla.

12. Päätylaakerin välys tarkastetaan ja laakeri rasvataan. Jos laakeri on liian väljä niin trimmi ei tule toimimaan.

13. Ylikuormitussuojan kaksoismetalliliuska tarkasetaan, tässä tapauksessa se oli painunut sisään eli kontaktinastat ei osuneet vastakkain.
Moottoria ei saa koputella vasaralla, silloin tuo liuska voi kääntyä pois paikaltaan.

14. Jos muuta vikaa ei löydy niin moottorin voi koota, päätyprikkaa ei pidä unohtaa. Pitkien ruuvien alla kuuluu olla kumitiivisteet ja prikat.
Suosittelen laittamaan tiivisteliimaa moottorinpäätyyn ja ruuvien alle.

15. Trimmimoottorin paikalleenasennuksessa pitää muistaa, että kaikki saumat on mentävä vastakkain ilman voimankäyttöä,
jos ei mene niin moottorin akselia pyöritetään vähän ja sitten uusi yritys.

Loput yksinkertasesti purkamista päinvastasessa järjestyksessä takaisin paikalleen.
Jos öljyä tarvii lisätä, niin moottori on kipattava ensin ylös ennenkuin säiliön korkin avaa, en ole kokeillut mitä tapahtuu jos ei kippaa.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 21.01.2021 11:10
Kirjoittaja haahuilija
Yritin etsiä itsekin tietoa tuosta Thor:ista, mutta oliko se kuitenkin jonkinlainen prototyyppi tai ennätysvene?
Onko sen pohjalta sitten tehty nämä "normi"argot 16 ym.
Joskus jostain venelehdestä luin asiasta, mutta en pääse enää vanhoja lehtiä selaamaan.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 21.01.2021 17:38
Kirjoittaja Albert
Argo 16 veneen perustana oli ymmärtääkseni puurakenteinen Argo Zeus venemalli, jota paranneltiin pikkuhiljaa ja siitä syntyi Argo 16 ensimmäinen malli.(2).
Thorin tarkoitus taisi alunpitäen olla ainoastaan kilometrin matkan ajaminen mahdollisimman nopeasti, se on siis erikoismalli tuohon tarkoitukseen (3).
Veneellä tehtiinkin 70 luvulla ennätys, jonka nopeus oli muistaakseni lehtijutun mukaan hieman yli 117 km/h, sitä ei jutussa kerrottu millä moottorilla tuo ajettiin.

Venettä käytettiin myös matkakilpailuissa, Jorma Hartikka ajoi veneellä Jyväsjärven kolmen tunnin ajoissa -72, Thor oli silloin uusi malli.(1)

"Jorma ajoi Thorilla myös matkakilpailujen B-luokassa Juha Pulkkisen kanssa päätyen mm. vuoden -73 Suomen mestareiksi."(1)

"Seppäsen Pauli ja Vitikaisen Raimo lainasivat Jorman Thoria Suur-Saimaan ajoihin." Seppänen ja Vitikainen ajoivat kisassa kolmosijan.(1)


Lähteet:

1.

https://venenostalgiaa.blogspot.com/201 ... ereen.html

2.
Vene lehti
07/1982 näköislehti
Kilpaveneilyn käsitteet - Fabritius & Argo
7.7.1982

3.
Vene lehti
01/2001 näköislehti
Argo - kolme vuosikymmentä keulilla
1.1.2001

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 27.01.2021 11:48
Kirjoittaja haahuilija
Minkäs pituinen / leveä tuo THOR on?
Katsoin Argo 14 myynti-ilmoituksen ja sen pituus on 4,04m ja näyttää aika samalta.
Olisiko se sitten myöhempi (myynti)malli Thorista?

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 29.01.2021 01:29
Kirjoittaja Albert
haahuilija kirjoitti:Minkäs pituinen / leveä tuo THOR on?
Katsoin Argo 14 myynti-ilmoituksen ja sen pituus on 4,04m ja näyttää aika samalta.
Olisiko se sitten myöhempi (myynti)malli Thorista?


Mittaamalla sain, että pituus on 4,2 metriä ja leveys 1,45 m. Argo Thoria on myyty varmaan vielä 80 luvulla, muistelen että jossain 78-80 vene lehdessä olisi hinta ollut vähän yli 4000 markkaa ja moottorisuositus taisi olla 40-65 hv. Onko sinulla linkkiä ilmoitukseen,minkä näköinen vene kyseessä?

Veneestä on todennäköisesti pari kehitysversiota, eroa taitaa olla lähinnä alimmissa nousulistoissa. Fabritiuksen vene lienee ensimmäinen versio, alimmat listat ulottuu siinä ihan tuonne nokkaan asti. Kuva

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 29.01.2021 09:46
Kirjoittaja haahuilija
Facebookista löysin ikivanhan myynti-ilmoituksen

Kuva

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 29.01.2021 12:21
Kirjoittaja Albert
Joo kyllä tuo on ihan eri vene, niinkun varmaan tiesit, niin kyseessähän ei ole mikään yksittäinen myynti-ilmoitus, vaan tuo lehtileike on semmoisesta venelehden numerosta jossa on listattu kaikki suomessa myytävät veneet.

Täytyy lainata vielä tuo lehti ja skannata siitä toi Argo sivu tänne, niin saa vähän paremman kokonaiskuvan mallistosta.

Asiaa sotkee vielä se, että kaikenmaaliman vähänkään terävänokkaisemmat veneet on nettiveneessä aina Argo nimellä myynnissä.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 29.01.2021 13:38
Kirjoittaja haahuilija
Juu, ilmoitushan on siis suoraan valmistajalta,
mutta tuo Argo 14 on argoista ainoa thorin näköinen,
muut argot kyllä tunnistaa kaukaa, kun ne on 16 jalkaisesta lähtien saman tyylisiä.
Tuo 14 on kuitenkin samankaltaisella (tai näköisellä) pohjalla ja kansi liittyy suoraan tuohon v-pohjaan ilman pystysuoraa osuutta.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 31.01.2021 21:28
Kirjoittaja Albert
Rakentelin tuohon nyt uuden mittaritaulun kolmelle mittarille, GPS nopeusmittari on varmasti hyvä apu veneen säätämisessä, puhelimen kanssa touhuaminen on ajossa hankalaa.

Moottorikopan alaosa on vielä vähän keskeneräinen, mutta koppa sopii jo aika hyvin paikoilleen, hirveä pöly joka paikassa tuosta hiilikuidun leikkaamisesta.
Bensaletkut vaatii vielä suunnittelua, tarvii varmaan tehdä pari kiinnikettä vielä, ryypyn solenoidikin täytyy asentaa johonkin.

Kaasarin imutötterötkin sopii hyvin paikoilleen, jää nähtäväksi mikä on sitten niistä saatava hyöty.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 10.02.2021 01:47
Kirjoittaja Albert
Hommat etenee pikkuhiljaa. Ryyppysolenoidille piti rakentaa vipuhässäkkä kun ei mahtunut tuohon ylös missä se normaalisti on.
P1010155.JPG
Ryyppysolenoidi viritys

Vesipumppuun jyrsin alumiinikopan ettei pääse sulamaan kun tarkoitus on lyhentää tuota pakoputken tuneria jonkun verran.
20130120_051533.jpg
Vesipumpun koppa alumiinista

Mahtaisiko joku tietää millainen on XS 650 Mercuryn pakoputki ?

Venettäkin putsailin tuossa odotellessa, vielä tarvii siirtää trimmin solenoidit tuonne ohjaamon takaosaan, eivät mahdu enää moottorikopan alle.
20130123_054946.jpg
Veneen kannen hinkkaamista


Jos venelehteen on uskominen, niin Argo Thoria on näköjään kahta eri mallia, pitkä (4,6 m)
Thor1975.jpg
Vanhempi malli
ja lyhyt (4,2 m)
Thor1977.jpg
Uudempi malli

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 10.02.2021 11:22
Kirjoittaja Peter
Ei välttämättä kannata lyhentää mutta tehdä megafoni kyllä. Ohessa muutama kuva erilaisista.
Pituus 170-200mm varmasti ok.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 10.02.2021 13:02
Kirjoittaja Albert
Jotain tuon tyyppistä olin ajatellutkin, se lyhentäminen ei ollut siis itsetarkoitus, mutta putkesta ei sovi tekemään kartion mallista jos sitä ei lyhennä.

Mitenkähän nuo kuvissa näkyvät jamahan putket on vaikuttaneet moottorin toimintaan?

Itse olen yleensä suosinut ihan kunnon pakoputkia, mutta taidan jättää tällä kertaa tekemättä.
Racing Nissan 18 oli kyllä tyylikäs Sj 15 veneen perässä, harmi kun ei ole itsellä niitä ajovideoita.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 10.02.2021 20:21
Kirjoittaja toni
kiertää korkeammalle ja äänenvaimennintahan ei noiden putkien kanssa käytetä. siitä saa lisää tilaa kun katkaisee vaimentimen. asiaa käsitelty mm suorituskyky ja optimointi osiossa (Yamaha 50-70hv 2t pakoputki) ja Tee se itse (70 ces pakoputki).

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 10.02.2021 21:35
Kirjoittaja Albert
Kierroksiahan kyllä tarvitaan jos meinaa kovasti ajella, epäilyttää vähän kierrättää tämmöstä moottoria aivan hirveesti, 8000 rpm riittänee kyllä. Tuollainen harjamäntä kun ei ole männäntapin akselin suhteen symmetrinen, vaan toisella reunalla on reilusti enempi massaa ja muutenkin tosi painavat männät. Paras vaihtoehto olisi ehkä mitoittaa putki siihen 7500 rpm kohdalle ja laittaa pidempi 1.64 välitys, se riittäisi tuonne 70 solmuun asti. Potkurit on ongelmallisia kun ei tahdo löytyä yli 20 nousulla noita pakoputkellisia.

Mercuryssä ei ole tuommoista äänenvaimenninta erillisenä osana, voihan se olla tuo riki liian ahdas muutenkin ilman lisäreikiä.

Täytyy ottaa mittoja putkesta kun käyttää moottorin taas irti. Joutuu kuitenkin powerin irrottamaan kun ohjausakselin pultit on näemmä löystyneet, johtuu varmaan kumityynyjen puutteesta.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 11.02.2021 09:53
Kirjoittaja Peter
luulin jotenkin että oli tarkoitus tehdä putki joka mahtuu rikin sisälle :D

Oikea 2t putki tietenkin sisältää muutakin kun 1-3 osaisen diffuusorin eli myös "bellyn" ja "baffle" kartion sekä päätypillin.
Tällaisenhan voi kyllä suunnitella jos tietää vaan koneesta pakoaukon aukioloasteet ja lohkon kanavien pituudet ja mitat.
Sekä mille alueelle haluaa putken toimivan.

Nämä kartioputket toimivat pelkästään siten että muodostavat alipainepulssin kun huuhtelukanavat aukeaa ja eteenpäin, toimii parhaiten tietyillä kierroslaueella
riippuen kanavien asteista ja putken koosta / kartion kulmasta.

Se mitä sitten oikea putki tekee enemmän on se että se vastakartio antaa takaisinpäin painepulssin juuri kun pakoaukko on sulkeutumisillaan eli työntää takaisin
seosta mitä on vedetty ylimääräisenä pakokanavaan, tapahtuu pieni ahtaminen.

Bellyn ja koko putken pituudella sitten säädellään alue kohdalleen. sylinterin tilavuus vaikuttaa putken pituuteen/tilavuuteen.

Rikiin mahtuu yleensä niin lyhyt ja pieni megafoni ettei sitä voi mitenkään verrata oikeaan putkeen toiminnaltaan vaan on huomattavasti latteampi.

Jos lähetät kanavista ajoitustiedot + poraus ja isku sekä pakokanavan halkaisija + pituuden vaikka keskimmäisen sylinterin osalta niin voin antaa mitat
toimivalle putkelle.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 11.02.2021 12:56
Kirjoittaja Albert
Peter kirjoitti:luulin jotenkin että oli tarkoitus tehdä putki joka mahtuu rikin sisälle :D

Oikea 2t putki tietenkin sisältää muutakin kun 1-3 osaisen diffuusorin eli myös "bellyn" ja "baffle" kartion sekä päätypillin.
Tällaisenhan voi kyllä suunnitella jos tietää vaan koneesta pakoaukon aukioloasteet ja lohkon kanavien pituudet ja mitat.
Sekä mille alueelle haluaa putken toimivan.

Nämä kartioputket toimivat pelkästään siten että muodostavat alipainepulssin kun huuhtelukanavat aukeaa ja eteenpäin, toimii parhaiten tietyillä kierroslaueella
riippuen kanavien asteista ja putken koosta / kartion kulmasta.

Se mitä sitten oikea putki tekee enemmän on se että se vastakartio antaa takaisinpäin painepulssin juuri kun pakoaukko on sulkeutumisillaan eli työntää takaisin
seosta mitä on vedetty ylimääräisenä pakokanavaan, tapahtuu pieni ahtaminen.

Bellyn ja koko putken pituudella sitten säädellään alue kohdalleen. sylinterin tilavuus vaikuttaa putken pituuteen/tilavuuteen.

Rikiin mahtuu yleensä niin lyhyt ja pieni megafoni ettei sitä voi mitenkään verrata oikeaan putkeen toiminnaltaan vaan on huomattavasti latteampi.

Jos lähetät kanavista ajoitustiedot + poraus ja isku sekä pakokanavan halkaisija + pituuden vaikka keskimmäisen sylinterin osalta niin voin antaa mitat
toimivalle putkelle.


Periaatteessa olet luullut ihan oikein, tarkoitus on tällä kertaa saada se tötterö mahtumaan rikin sisään. Kuten sanoinkin niin tähän asti olen kaikista moottoreista heittänyt vakioputken suoraan roskikseen ja korvannut tehoputkilla, vaatii vaan aika paljon työtä ja moottorin säätäminen on paljon tarkempaa.

Tuon aikasemmassa viestissä näkyvän Nissanin rakentelin toissakesänä ennen kuin minulla oli argoa, putket suunnittelin MOTA ohjelmistolla, varmasti monelle tuttu.

Nissani kyllä hyötyi pakoputkista melko paljon, ei vaan sillon ollu kunnon pintapotkuria niin piti ajaa aika loivilla nousuilla että kone jakso ottaa piikkiä. SJ15 kulki jopa 65 km/h 8 tuuman nousuisella teräspotkurilla, kierroksia moottorissa 11000 rpm, moottoria on kylläkin viilailtu aika lailla.

Tehoputkien ongelmana pienessä veneessä oli tuo pituus, liukuun lähdössä putket oli puoliksi veden alla, mikä heikensi tehoalueelle pääsemistä. Veneelllä ajaminen oli kyllä mielenkiintoista, moottoriin kun sai 6500 kierrosta niin tuntui kun olisi turbo herännyt.

Olen miettinyt miksi näihin crossflow Mercuryihin ei kukaan ole rakentanut kunnon putkia, eikö ole riittävän hullua seppää tekemään vai onko siinä joku muu este.
Kaiken järjen mukaan pitäisi resonaattoriputken toimia myös harjamäntäisessä moottorissa, olisiko tuo blowdown asteluku liian suuri, Merkussa on aika korkeat huutelut suhteessa pakoaukkoon.

Voisin laittaa moottorin mittoja jos löydän sen portmap paperilappusen, kokeilen samalla mitä MOTA antaa mitoiksi, voidaan vertailla sitten tuloksia.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 11.02.2021 15:28
Kirjoittaja Peter
Juu, mielenkiintoista.
Voisin kuvitella että syy miksei juurikaan kokonaisia putkia nähdä muissa kun hydrokäytöissä on juuri se että samalla kun tehopiikki terävöityy se myös kapenee
ja se on juuri ongelma vähän normaalimmissa veneissä että tarvitaan niin laajalle alueelle edes jonkinlainen veto.

Muuten en usko että moottorissa olisi mitään joka estää putkien toiminnan.

Muutenhan tehoputki toimii juuri kuten kerroit että kun pääsee alueelle niin on kuin ahtopaineet nousis :-)

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 18.02.2021 01:30
Kirjoittaja Albert
Hirveää tämä pakkanen, ei ole viitsinyt oikein tallissakaan turata mitään. Vähän on penkin injektiomuotti edistynyt ja uudet ohjausvarret tein kevlarista.

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 27.03.2021 18:40
Kirjoittaja Albert
Vähän on taas edistynyt projektit, tänään sain viimeinkin aikaseksi hioa tuon omatekoisen potkurin loppuun.
Ropeli on 12x21 eli tuumaa isompi nousu kuin aikasemmin, tein nyt alkuunsa nelilapaisen tuosta jos se vähentäisi tuota yhteen lapaan kohdistuvaa rasitusta.

Täytyy vielä ennen jäitten sulamista liimailla tuo booriholkki tuohon napaan ja sorvailla ylimääräset pois tuosta pakoputkesta, teroitan nuo lapojen johtoreunat vasta sitten viimeisenä vaiheena niin pysyy sormet tallella.
Pitää vaan hartaasti odottaa että pääsee testaamaan venettä, potkurin toimivuus ei sinänsä epäilytä, lähinnä tuo materiaalivalinta.

Tuossa kun oli aikaisemmin puhetta niistä tehoputki perämoottoreista niin kaverin youtube pätkässä näkyy noita meiän tekeleitä. https://www.youtube.com/watch?v=MB2KpOiC7Bc

Re: Argo Thor

ViestiLähetetty: 31.03.2021 09:16
Kirjoittaja Peter
On kyllä mielenkiintoinen potkuritekele, ja ei varmaan rasita vaihteiston rattaita kun on niin kevyt.

onko tuo tehty ottamalla muotti jostain olemassaolevasta ja siihen sitten valettu uusi vai miten tuollainen tehdään?